TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa

25,00 €
I lager
SKU
978-951-858-089-1
Hentilä, Seppo
TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa. Suomen Työväen Urheiluliitto 1919–2019
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjokansi 215
Riika 2019, 405 s.
Sisällissota hajotti Suomen urheiluliikkeen kahtia. Tammikuussa 1919 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitosta erotetut työläisurheilijat perustivat omaksi tukikohdakseen Työväen Urheiluliiton (TUL). TUL asetti joukot yksilön edelle mutta ei vierastanut tervehenkistä kilpaurheiluakaan.

TUL säilyi itsenäisenä 1993, kun Suomen urheilu- ja liikuntajärjestöt järjestettiin uudelleen. TUL:stä tuli jäsenmäärältään maan suurin urheiluliitto. Kahtiajako porvarilliseen urheiluun ja työläisurheiluun menetti kuitenkin merkitystään, samoin se, minkä liiton urheilijat voittivat Suomelle arvokisamitaleita.

TUL:n tärkeänä roolina liikuntakulttuurissa on liikuttaa, kasvattaa ja vaikuttaa. Monet alkuperäisistä TUL:n arvoista ovat yhä ajankohtaisia. Niistä tärkein on edistää eri väestöryhmien liikunnallista tasa-arvoa.

TUL on edelleen työväenliikkeen suurin nuorisojärjestö. Tämä kirja kertoo 100-vuotiaan urheiluliiton tarinan. Se on samalla tutkimus työläisurheilun asemasta ja merkityksestä Suomen liikuntakulttuurissa.
Mer information
ISBN 978-951-858-089-1
ISSN 2323-7392
Förläggare Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Serier Kirjokansi
Tryckt (år) 2019
Publikationens omslag Hård pärm
Bandtyp Inbunden
Språk finska
Vetenskapsgrenar Historia, Motion, Sport, Samhällets historia
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.