Lauri Ingman suomalaisen uskontokasvatuksen ja koulun kehittäjänä

15,00 €
I lager
SKU
952-5031-12-8
Välimäki, Hannu
Lauri Ingman suomalaisen uskontokasvatuksen ja koulun kehittäjänä
Suomen kirkkohistoriallinen seura
Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 179
Saarijärvi 1998, 354 s.
2. p. 1999
Lauri Ingman (1868–1934) toimi uskonnonopettajana, Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian assistenttina ja professorina sekä Suomen kirkon arkkipiispana. Hän oli myös pappispoliitikko, joka kohosi urallaan eduskunnan puhemieheksi, pääministeriksi ja moninkertaiseksi opetusministeriksi. Hannu Välimäki tarkastelee kasvatustieteellisessä väitöskirjassaan Ingmanin toimintaa suomalaisen uskontokasvatuksen ja koulun kehittäjänä. Lauri Ingmanin tavoitteena oli kirkollisen uskontokasvatuksen kokoaminen pedagogisesti tasokkaaksi kokonaisuudeksi varsinkin pyhäkoulua ja kirkollista kiertokoulua kehittämällä. Yhtä tärkeänä hän piti koulun uskonnonopetuksen aseman turvaamista ja sen säilyttämistä tunnustuksellisena. Ingman uudisti uskonnonopetusta myös raamatunhistorian oppikirjoillaan ja opetusoppaillaan.
Mer information
ISBN 952-5031-12-8
ISSN 0356-0759
Förläggare Suomen kirkkohistoriallinen seura - Finska kyrkohistoriska samfundet
Serier Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia
Tryckt (år) 1998
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Kyrkohistoria
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.