Romantiikan koulu

Nykyromanttinen ajattelu oli nerokas yritys sovitella Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumia taidon ja tiedon perinteisiin pyrkimyksiin. Varhaisromantiikasta katosi kuitenkin nopeasti edistyksellinen särmä. Kun Ranskassa puhkesi seuraava vallankumous 1830, romanttisuus merkitsi jo kulttuurista pimeyttä ja poliittista taantumusta. Tällä tavoin tilanteen tulkitsi proosaan siirtynyt saksanjuutalainen runoilija Heinrich Heine (1796–1856). Hän koki tehtäväkseen panna piste maailmasta mitään tietämättömälle taiteelliselle viattomuudelle ja elämänmenosta tai arjen käytännöistä pois kääntyvälle askeettiselle tai elitistiselle estetiikalle. Tämä edellytti paneutumista sekä saksalaiseen kirjallisuuteen että yleiseurooppalaiseen hengenhistoriaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehkeytymiseen. Heinesta tuli viimeinen romantikko, varhainen modernisti ja ensimmäinen aikalaiskriitikko.