Ristiretket

€37.00
In stock
Only 1 left
SKU
978-952-7045-09-1
Jensen, Kurt Villads
Ristiretket
Toim. & suom. Kirsi Salonen
Turun Historiallinen Yhdistys
Turun Historiallinen Arkisto 72
Keuruu 2019, 306 s.
Ristiretket olivat läntisen Euroopan historian mittavin sotilaallinen hanke. Ne alkoivat lähes 1000 vuotta sitten Jerusalemin verisellä valloituksella ja kestivät yli 500 vuotta. Ristiretkiliikkeeseen osallistui sotilaiden ohella myös teologeja, jotka kehittivät teorian tarpeellisesta ja oikeudenmukaisesta sodasta sekä edelleenkin toistuvan ajatuksen islamista harhaoppisena ja väkivaltaisena uskontona.

Ristiretkiä ei tehty vain Jerusalemiin, vaan taisteluja käytiin kolmella rintamalla: Lähi-idässä, Pyreneiden niemimaalla ja Itämeren rannoilla. Monista muista ristiretkistä kertovista teoksista poiketen kronologisessa järjestyksessä etenevä Ristiretket-kirja muodostaa kokonaiskuvan keskiaikaisista ristiretkistä. Lähi-itään tehtyjen ristiretkien rinnalla teoksessa tarkastellaan niin Pyreneiden niemimaan reconquistaa kuin suomalaisille lukijoille erityisen kiinnostavaa Itämeren alueella harjoitettua, väkivaltaiseksikin yltynyttä käännytystyötä. Teoksessa on päätekstin lisäksi lyhyempiä artikkeleja kiinnostavista ristiretkiin liittyvistä yksityiskohdista ja henkilöistä.
More Information
ISBN 978-952-7045-09-1
ISSN 0085-7440
Publisher Turun Historiallinen Yhdistys
Series Turun Historiallinen Arkisto
Published (year) 2019
Cover Hardcover
Type of Binding Hardcover binding
Languages finnish
Disciplines History
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies