Kosmologian alkulähteillä

€33.00
In stock
SKU
978-952-5985-64-1
Teerikorpi, Pekka
Kosmologian alkulähteillä. Tähtisumuja Einsteinin avaruudessa
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Ursan julkaisuja 161
Tallinna 2019, 254 s.
”Maailmasta on aina kysytty asioita, joiden ihmettelystä mieli ei tahdo tulla kylläiseksi. 1900-luvun alussakin kysyttiin: Onko maailma äärellinen vai ääretön? Onko maailma ollut aina? Mitä kaikkea kaikkeus sisältää?”

Pekka Teerikorpi esittelee modernin kosmologian syntyä ja sen kehittymistä viime vuosisadalla. Sata vuotta sitten maailmassa ja tieteessä tapahtui suuria mullistuksia. Ensimmäisen maailmansodan aikana Einstein, de Sitter ja Slipher julkaisivat uraauurtavia kosmologisia tuloksia ja muiden muassa Hubble, Friedmann ja Lundmark aloittivat uraansa.

Näiden tutkijoiden keskeiset julkaisut olivat irrallisia palasia kuvaan, joka ei vielä hahmottunut.Pian kuitenkin havainnot ja teoria alkoivat lähestyä samaa kohdetta, galaksien kansoittamaa avaruutta. Sen jälkeen kehitys on ollut valtaisaa, mutta kokonaiskuvassa on edelleen isoja pimeitä alueita. Kosmologian normaalitila on sellainen, että siinä avautuu yhä uusia arvoituksia.

Pekka Teerikorpi on kosmologian ja galaksien tutkija, joka on toiminut Tuorlan observatoriossa tutkijan ja professorin tehtävissä sekä akatemiatutkijana. Lukuisten tieteellisten artikkelien ja muiden kirjoitusten lisäksi Teerikorven kynänjälkeä on useissa yleistajuisissa teoksissa.
More Information
ISBN 978-952-5985-64-1
ISSN 0357-7937
Publisher Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Series Ursan julkaisuja
Published (year) 2019
Cover Hardcover
Type of Binding Hardcover binding
Languages finnish
Disciplines Astronomy
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies