Kirjeitä sodasta

€25.00
In stock
SKU
978-951-98890-2-3
Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina
Toim. Marko Tikka, Ilari Taskinen, Seija-Leena Nevala-Nurmi
Tampereen Historiallinen Seura
Tampereen Historiallisen Seuran julkaisuja 18
Tampere 2015, 277 s.
Kirjeitä sodasta -kirja antaa Suomessa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan kriisiaikojen kirjeenvaihdosta.

Sota-ajan kirjeisiin liittyy poikkeuksellisen paljon tunteita. Sota-aikana kirje oli elonmerkki, jota odotettiin malttamattomana kotona ja Karjalan metsissä. Kun kirje saatiin, sitä ei heitetty lukemisen jälkeen pois. Taisteluiden erottamille läheisille kirjeistä tuli aarteita, jotka säästettiin ja luettiin uudestaan ja uudestaan, jopa vuosikymmenestä toiseen.

Vaikka sota-ajan kirjeet ovat olleet yksilöille arvokkaita, niin ne eivät ole kiinnostaneet tieteellistä tutkimusta laajasti kuin vasta viime vuosina. Uudessa kirjassa ovat historian, folkloristiikan, kirjallisuustieteen ja kielentutkimuksen tutkijoiden lähtökohtana olleet sodan poikkeusoloissa syntyneet kirjeet. Pääosa artikkeleista käsittelee toisen maailman sodanaikaista suomalaista kirjoittamiskulttuuria. Yksittäiset artikkelit vievät myös Suomen kaartin sotaretkelle 1830-luvun alun Puolaan, Ranskaan ensimmäisen maailmansodan sotarintamalle ja Suomen sisällissotaan.
More Information
ISBN 978-951-98890-2-3
ISSN 0358-0369
Publisher Tampereen Historiallinen Seura
Series Tampereen Historiallisen Seuran julkaisuja
Published (year) 2015
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines Literary Research, Cultural History
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies