Johdatus koptin kieleen

€12.00
In stock
SKU
978-952-68891-0-8
Marjanen, Antti
Johdatus koptin kieleen
Suomen Egyptologinen Seura - Egyptologiska Sällskapet i Finland
SEGS erillisjulkaisuja
s.l. 2022, 2. uudistettu p., 170 s.
Uudistettu painos 2017, 1. lisäpainos 2022. Muinaisen egyptin kielen viimeisin muoto, koptin kieli, on kokenut uuden tulemisen. Erityistä kiinnostusta koptin kieleen ovat herättäneet viime aikoina tehdyt uudet käsikirjoituslöydöt. Kuuluisimpia näistä on Nag Hammadin kirjasto. Saviruukuista löytyneet kaksitoista koodeksia sisälsivät yli 40 ennalta tuntematonta varhaiskristillistä, monessa tapauksessa gnostilaisväritteisitä tekstiä. Merkittävin kirjoituksista on Tuomaan evankeliumi, jonka tutkimus on jo synnyttänyt valtavan määrän kirjallisuutta.

Koptin opiskelu palvelee monia muitakin tutkimusaloja. Koska kopti on yksi Egyptin kielen kehitysvaiheista, sillä on tärkeä asema egyptologian opinnoissa, sen taidosta on hyötyä myös Raamatun tutkimuksessa sekä antiikin sosiaalihistorian tutkijoille.

Johdatus koptin kieleen on ensimmäinen suomenkielinen koptin oppikirja. Toisessa, uudistetussa painoksessa ensimmäisen painoksen virheitä on korjattu, tekstiä on täydennetty ja terminologiaa uudistettu. Lisäksi kirjaan on liitetty hakemisto.
More Information
ISBN 978-952-68891-0-8
Publisher Suomen Egyptologinen Seura - Egyptologiska Sällskapet i Finland
Series SEGS erillisjulkaisuja
Published (year) 2022
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines Linguistics
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies