Amerikansuomen sanakirja

€15.00
In stock
SKU
951-9266-43-7
Virtaranta, Pertti
Amerikansuomen sanakirja. A Dictionary of American Finnish
Siirtolaisuusinstituutti
SI erillisjulkaisuja
Vammala 1992, 329 s.
Huom. Julkaisun irtokannet voivat olla vahingoittuneet/kuluneet. Julkaisu on muuten kunnossa ja käyttämätön. Amerikansuomalaisten kieli sai pitkään elää omissa oloissaan tallentamatta ja tutkimatta, kunnes vuonna 1965 Pertti Virtaranta teki Yhdysvaltojen ja Kanadan suomalaisseuduille ensimmäisen matkansa. Sen jälkeen hän on assistenttiensa kanssa tehnyt vielä kaksi tutkimusmatkaa. Näiden matkojen tuloksiin – ääninauhoihin ja muistiinpanoihin – olennaisesti rakentuu Amerikansuomen sanakirja. Sanakirjassa on eri sanoja viitisentuhatta. melkoinen osa amerikansuomen englantilaisista lainoista liittyy sellaisiin asioihin, töihin, ammatteihin, koneisiin jne., joita siirtolainen näki ja koki vasta Amerikassa. Kuinka kekseliäästi siirtolaiset ovatkaan osanneet muokata englannin sanoja omaan kieleensä sopiviksi. Tulos kuulostaa joskus hyvin hauskalta. Niistä noin 500:sta amerikansuomalaisesta, joiden puheesta havaintoja on tehty, on lyhyet henkilötiedot. Lopussa on englanninkielinen hakemisto, jossa viitataan sanakirjan amerikansuomalaisiin hakusanoihin. Sanakirjaa elävöittävät lukuisat valokuvat haastatelluista amerikansuomalaisista ja heidän elinympäristöstään.
More Information
ISBN 951-9266-43-7
Publisher Siirtolaisuusinstituutti
Series SI erillisjulkaisuja
Published (year) 1992
Cover Hardcover
Type of Binding Hardcover binding
Languages finnish, english
Disciplines Linguistics
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies