Vimmainen maailma

25,00 €
Varastossa
SKU
978-952-7167-92-2
Saukkonen, Pasi
Vimmainen maailma. Kirjoituksia muuttoliikkeestä, monikulttuurisuudesta ja nationalismista.
Siirtolaisuusinstituutti
Siirtolaisuusinstituutin julkaisuja 35
Turku 2020, 125 s.
Kansainvälinen muuttoliike on aina muuttanut maailmaa. Viime aikoina maahanmuutto on vaikuttanut yhteiskuntien elämään ja politiikkaan enemmän kuin koskaan ennen. Turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten tulo Eurooppaan vuonna 2015 aiheutti ennennäkemättömän kansallisten päätösten ketjureaktion ja vavisutti Euroopan unionin perustuksia. Muuttoliikkeen hallinta on vielä pahasti sekaisin.

Läntiset yhteiskunnat, Suomi mukaan lukien, ovat entistä monikulttuurisempia. Samalla uusnationalistiset liikkeet ja puolueet hyödyntävät ihmisten epävarmuutta ja kaipuuta takaisin kansallisvaltioiden maailmaan. Rasistisia näkemyksiä viljellään etenkin sosiaalisessa mediassa, ja niin islamistiseen kuin kansallismieliseen ajatteluun sisältyy äärimmäisiä, fasistisina pidettäviä piirteitä. Elämme vimmaista aikaa.

Tähän kirjaan on koottu erikoistutkija, dosentti Pasi Saukkosen vuosina 2015–2019 julkaisemia Siirtolaisuus-Migration-lehden kolumneja sekä muita kirjoituksia maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja nationalismista. Kirjoitukset kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja. Ne myös tarjoavat tietoa kirjan teemoista. Teoksen päättää aikaisemmin julkaisematon kirjoitus, joka kokoaa tärkeimmät kehityskulut ja katsoo kysyvästi tulevaisuuteen. Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Lisätietoja
ISBN 978-952-7167-92-2
ISSN 2343-3507
Kustantaja Siirtolaisuusinstituutti
Sarja Siirtolaisuusinstituutin julkaisuja
Painovuosi 2020
Julkaisun kansi Pehmeäkantinen
Sidontatapa Nidottu
Kielet suomi
Tieteenalat Muuttoliike, Siirtolaisuus, Väestötiede, Vähemmistöt
Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta