Tampereen seurakuntahistoria 1-2

19,00 €
Varastossa
SKU
978-952-222-460-6
Silfverhuth, Voitto
Tampereen seurakuntahistoria 1-2. 1. Evankelisluterilainen seurakuntaelämä Tampereella kaupungin perustamisesta 1779 vuoteen 1945. 2. Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat vuodesta 1945 vuoteen 2010
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjokansi 35
Saarijärvi 2013, 464 s.+ 431 s.
Ensimmäisen osan lähtökohtana on Messukylän alainen käsityöläisten kaupunki. Tampereen teollistumisen jatkuessa kirkossakäynnin tapa alkoi murtua, ja uudet aatteet haastoivat kirkon. Opetustoimi ja köyhäinhoito siirtyivät kirkolta kunnalle, pyhäkoulu ja diakonia aloitettiin kaupunkilähetystyönä. Senaatti päätti seurakunnan itsenäistymisestä, mutta päätös astui voimaan vasta seurakunnan rakennettua uuden kirkon. 1900-luku toi tullessaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia sekä sotavuodet. Toinen osa alkaa paluulla sodasta. Sota lähensi monien suhdetta kirkkoon, mutta koetteli perhesuhteita. Tampereella aloitettiin kirkon perheneuvonta ja palkattiin sosiaalipappi, joka sai vastuulleen myös teollisuustyön ja diakoniakeskuksen. Tätä vaihetta seurasivat päiväkerhot, sairaalasielunhoito ja nuorisotyö. Paikallisseurakuntien määrä kasvoi kolmesta yhteentoista. Sodan päättyessä kirkkoon kuului reilusti yli 90 % tamperelaisista, vuonna 2010 enää 70 %.
Lisätietoja
ISBN 978-952-222-460-6
ISSN 2323-7392
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja Kirjokansi
Painovuosi 2013
Julkaisun kansi Kovakantinen
Sidontatapa Sidottu
Kielet suomi
Tieteenalat Kaupunkitutkimus, Kirkkohistoria, Yhteiskuntahistoria
Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta