Perustuslain auktoritatiivinen tulkinta

Perustuslait sisältävät usein väljiä ja yleisluonteisia säännöksiä, joiden normisisältö ei avaudu pelkästään säännöksen tekstiä lukemalla. Perustuslain soveltamisen kannalta tällaiset säännökset ovat ongelmallisia ja näissä tilanteissa muodostuu tarve tulkintaan. Perustuslain hierarkkinen ylemmänasteisuus muuhun lainsäädäntöön nähden aiheuttaa useimmissa valtiosääntöjärjestelmissä kuitenkin rajoitteita perustuslain tulkinnalle: kenen tahansa tekemille perustuslain tulkinnoille ei voida antaa painoarvoa. Tämän seikan vuoksi perustuslain tulkintaa suorittavilla tahoilla tulee olla auktoriteettia tulkintojensa takana. Usein tällainen auktoriteettistatus on annettu erityiselle valtiosääntötuomioistuimelle, joskin käytännöt vaihtelevat.

Tutkimuksessa tarkastellaan perustuslain auktoritatiivista tulkintaa oikeusvertailun menetelmin vertailumaina Suomi ja Norja. Tutkimus on maavertailu, joka hyödyntää valtiosääntö- ja tulkintateoriaa. Sekä Suomen että Norjan osalta on osoitettavissa erilaisia auktoriteetteja perustuslain tulkinnan suhteen, mutta kummassakin maassa auktoritatiivisimman perustuslain tulkitsijan aseman voi sanoa keskittyneen yhdelle instituutiolle: Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ja Norjassa korkeimmalle oikeudelle.

Mainittuja auktoritatiivisimpia perustuslain tulkitsijoita tarkastellaan historiallisessa kontekstissa, niiden toimivaltaan, tehtäviin ja kokoonpanoon liittyvissä seikoissa, sekä niiden tulkintakäytännön osalta. Kummankin tutkittavan orgaanin käytännöstä on otettu esimerkeiksi kymmenen perustuslain tulkintatapausta, joita analysoidaan tulkintateoreettisista lähtökohdista, jolloin mielenkiinnon kohteena on erityisesti tulkintojen argumentointi.

Suomalaisessa ja norjalaisessa valtiosääntökulttuurissa on samoja, mutta myös monia hyvin erilaisia piirteitä, joita tutkimus tuo esiin. Tutkimuksen tuloksena syntyy kuva kahdesta perustehtäviltään erilaisesta orgaanista, joilla kuitenkin on sama funktionaalinen tehtävä perustuslain auktoritatiivisena tulkitsijana ja normihierarkian ylläpitäjänä. Näiden asema perustuslain auktoritatiivisimpina tulkitsijoina vaikuttaa vahvalta, mikä ei toisaalta ole yllättävä havainto ottamalla huomioon ne historialliset tosiseikat, jotka ovat vaikuttaneet mainittujen orgaanien aseman muotoutumiseen. Auktoriteettiaseman säilymistä ei kuitenkaan voi nähdä automaattisena ominaisuutena, vaan se vaatii aktiivisuutta perustuslain tulkinnassa ja tulkintojen hyväksyttävyyttä.

Julkaisu on PoD näköispainos vuodelta 2002.