Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917- 1933

Antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden juuret ovat syvällä kristinuskossa. Juutalaisiin kohdistetut uskonnolliset syytökset ulkokultaisesta uskonharjoituksesta aina Kristuksen tappamiseen ovat säilyneet kirkollisessa opetuksessa lähes 2000 vuotta. Kun tällaiset näkemykset yhdistyivät maalliseen, niin sanottuun moderniin antisemitismiin, muodostui 1900-luvun alussa monien kirkonmiesten käsitys juutalaisista varsin kielteiseksi.
Paavo Ahosen teos Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917-1933 on ensimmäinen perusteellinen tutkimus itsenäisen Suomen kirkollisesta antisemitismistä. Vuosina 1917-1933 antisemitismiä esiintyi niin kirkollisissa lehdissä, virallisissa keskusteluissa, kirkollisten toimijoiden julkaisuissa kuin piispojen henkilökohtaisissa muistiinpanoissa. Ahosen tutkimus osoittaa, että antisemitismi oli maassamme ensimmäisen maailmansodan jälkeen huomattavasti yleisempi ilmiö kuin aiemmin on käsitelty, ja se ulottui aina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtoon saakka.